maanantai 3. kesäkuuta 2013

Rapula Rojekti - Low tech rapulan perustaminen

Maa-akvaariomenetelmä on nyt todettu toimivaksi ja on aika muuntaa olemassa olevasta rapula/kotilolasta low tech maa-akvaario. 55l rapulassa tällä hetkellä hiekkapohja täynnä kierteisiä, runsaasti kasveja, valokansi ja vanha fluval2 suodatin. Projektia varten olen kerännyt jonkun tovin kananmunankuoria, niitä kertyi n. 50 munan kuoret. En tarkkaan laskenut mutta toivoin sen riittävän tuolle pohjalle. Lisäksi haalin vanhaa kukkamultaa ja akvaariokaupasta ostin poistosoraa. Määrät tempasin hatusta, niukin naukin riitti sora ja multa. Taisi olla n. 3-4 ruukullista huonekasvien multaa ja n. 5-6kg soraa.Suurin työ projektissa oli saada kaikki ripurapuset talteen, läheskään kaikkia en saanut haaviin mutta parin tunnin työn jälkeen oli niitä ainakin 50kpl tallessa. Lisäksi sain kaverilta lahjoituksena lisää omppuja (omilleni kävi hassusti eikä kaikki selvinnyt vauvaiästä, loput myin maailmalle), kierteisiä säästin myös muutama. Aikaa perustamiseen meni n. 3h, sisustus on vieläkin kesken, jatkan sitä tomun hälvettyä. Alla kuvia perustamisen etenemisestä, samalla kaavalla tein kuin Maa-maljankin.

Tästä se lähti. Käynnissä oleva 55l kokolasirapula valokannella. Pussillinen keitettyjä kananmunankuoia, pari pussia soraa, vajaa pussi kukkamultaa, tyhjiä ämpäreitä, lappo ja haaveja sekä ämpärillinen kotiloita. Unohtamatta kauhaa ja pyyhkeitä.

Allas tyhjentämisen jälkeen (ja sotkujen siivoamisen, aina roiskuu kun lutrataan).  N. 3 ämpärillistä vanhaa vettä oli pakko jättää, kahdessa ämpärissä eliöt ja kasvit sekä yhdessä ämpärissä suodatin ja somisteet. Altaan käytin pois paikoiltaan että sain kaadettua kaiken hiekan ja samalla vaihdettua uuden isomman muovisen alustan altaan alle (ei haluta roiskia puista lipastoa pilalle).

Kukkamullan lisäys. kannattaa ihan reilusti varata sitä multaa, minulta nippa nappa riitti 3cm multaa. Vähän piti lainata uusista istutuksista että sain tasaisesti jokapuolelle. Viivoittimella katsoin sivuilta ja edestä että on suunnilleen 3cm multaa joka puolella.

Veden lisäys niin että multa on märkää. Käytin apuna eka pienempää ruukkua joka oli altaassa somisteena, se oli nii hidasta että vaihdoin isompaan kukkaruukkuun.

Kun multa oli kasteltu, oli aika lisätä munankuoret. Munankuoret oli puolikkaita, kunnes murskasin ne suoraan tuonne altaaseen.

En löytänyt mistään ohjeistä kuin paljon munankuoria tulisi olla, tein päätelmän että kun puhuttiin kerroksesta niin se ainakin peittäisi mullan kokonaan. Seuraavaksi lisäsin soran. Valitettavasti kuva unohtui, mutta samanlai laitoin sen aste asteelta kuin maljakkoonkin.

Kun vettä oli n. 5cm lisäsin osan kasveista. uutta vettä tähän mennessä oli mennyt 20l niin oli pakko lisätä kasveja ja laittaa vanhaa vettä. Rapulan kasveina on melalehtejä, anubiasta, jaavansaniaista, susserwasseria, leväpallo, intianvesitähdikkia, tähtipatsulia, kääpiöruohoa ja pinnalla saniaista sekä pikkulimaskaa.

Uudisettu rapula. Vesi on vielä sameea ja suodatin pörheltää jonkun aikaa jotta bakteerit levittyvät myös pohjaan. Sisustus jäi pahasti kesken, mutta sen kerkeää myöhemminkin. Vesiarvot mittaan jonkusen tunnin päästä, saa nähä kuin paljon munankuoret kovettavat että tarviiko edes lisätä enää luonnon kiviä ja simpukan kuoria niinkuin aiemmin. Eniten pelottaa ph, jos se on liian korkea niin tulee äkkiä rapusoppaa.



lauantai 1. kesäkuuta 2013

Maa-maljakko, päivät 25-30

Kuten huomaatte jäi yli viikko välistä. Kevät ja sen kiireet verottivat projektin seuraamista.. Kasvit ovat saaneet kasvaa omassa rauhassaan ja paljastan teille rakkaat lukijat että viimeiset pari viikkoa maljassa on asustanut kasvien lisäksi kierteisiä, kehäkotiloita, huppukotiloita, pieni omenakotilo ja muutama kirsikkasukarapu. Eliöt voivat hyvin ja nauttivat kasvien runsaudesta! Piiloa heille löytyy myös, kiitos rehoittavien kasvien. Nyt saattaa kalapoliisi ajatella että ei saa tuon muotoiseen laittaa mitään elävää, noh tästä on olemassa monta tulkintaa. Kaloja en tuohon laittaisi, siksikään koska se on liian pieni. Ravuille ja yhdelle ompulle se on kuitenkin litramäärältään riittävä, enkä usko että niillä maljan muodolla on merkitystä, koska heillä ei ole samoja aisteja kuin kaloilla. Noh se siitä, seuraavaksi kuvia ja kasvien loistoa! Täytyy sanoa että tämä on parhain kasvimalja mitä minulla on koskaan ollut, edes huonekasvit ei nuin loista!


Päivä 25. Vesisaniainen ja pikkulimaska on villiintyneet. Tuon pikkulimaskan alla on lukematon määrä pikkusaniaisia jotka ei kuvasta näy. Osa niistä on irrallisia mutta ainakin viisi oli kiinni tuossa "emosaniaisessa"

Päivä 30. Saniaisella muutama lehti lisää. Tuohon hillompäriin keräsin kaikki pikkusaniaiset tukkimasta tuota allasta, se tuli täyteen.
Päivä 30. Saniainen yltää kohta maahan asti, sille täytyy tehdä jotain. Nyt maljasta ei näy enää melalehteä eikä susserwasseria ollenkaan.

Päivä 30. Tarkka silmäinen huomaa mamma kirsikkaravun tuossa kasvissa. Anteeksi kalapoliisit mutta hän on voinut siellä hyvin jo kaksi viikkoa.. Rasvalehti, punarotala, sekä tuo vesitähdikiksi luulemani kasvi nauttivat oloistaan. Taas pitäisi karsia, tänään ei kerennyt mutta huomenna yritän. Rasvalehtikin on ottanut osansa auringosta ja yltää jo pintaan asti.
Vasemmalla päivä 3, oikealla päivä 30. Tästä voi vähän verrata kehitystä. Kasvit rehottaa, ei ole enää sameutta eikä levää. Ruoan mujutkaan ei pohjasta näy koska kasveja on niin mielettömästi. Tämä on nyt todettu toimivaksi allastyypiksi. Seuraavaksi vuorossa Rapula Rojekti!

Maa-maljakko, päivät 8-11

Maljakon toinen viikko lähtee käyntiin. Auringon valoa on piisannut ja sen huomaa. Levä edelleenkin pysynyt poissa, eli onnistuin laittamaan tarpeeksi pintakasveja joiden juuret kerää ne levät.


Päivä 8. Vesisaniainen kasvoi korkeutta.

Päivä 8. Tuota ruokamujua on tuolla pohjalla mutta emme anna sen häiritä. :)

Päivä 8

Päivä 8. Tähtipatsuli on viikossa kasvanut jo niin paljon että piti karsia sitä ja siirtää toisiin altaisiin. Silloin kun se laitoin niin pintaan oli matkaa ainakin 3-5cm ja nyt se on sen jo saavuttanut ja mennyt mutkalle.

Päivä 9. Pinnasta huomaa jo että vettä on haihtunut. Ei liiaksi asti, n sellaisen hillopurkin verran.

Päivä 9. Vesisaniainen ylpeänä kohoaa.

Päivä 9. Toista versoa pukkaa!

Päivä 9. Noista ilmajuurista sais jo pätkästä :P

Päivä 11. Kuvan ottaminen melkein jo unohtui, (unohtuikin edelliseltä päivältä) illalla vasta muistin kuvan näpätä.
















Maa-maljakko, päivät 4-7

Päivitys tulee vähän viivellä, mutta onneksi kuvat eivät mene miksikään ootellessa. :) Tässä on loput päivät maljakon ensimmäisestä viikosta.Veden kirkastuminen kysyi vähän kärsivällisyyttä mutta jo viikossa vesi kirkastui ja kasvit alkoivat kukoistamaan auringon valon ansiosta!

Päivä 4. Melalehti säilyttänyt lehtensä (ainakin toistaiseksi). Se on muiden kasvien keskellä, voi olla että liian vähän valon takia sulattaa lehtensä.

Päivä 4. Vesisaniainen tykkää olostaan, jo neljännen päivän jälkeen pukkaa uutta lehteä!

Päivä 4. Vesi edelleen vähän harmaata, kirkastumaan päin. Nätisti erottuu jo rasvalehdet.

Päivä 4. Ei levää lasin pinnalla, eikä kasveilla. Ainoastaan vesisaniaisen juuret kerää tuommosta möhnää.

päivä 5 ja vesisaniainen kasvaa.

Päivä 5. Alkaa näkymään jo ilmajuuria!

Päivä 5. Tähtipatsuli kasvattaa komeita ilmajuuria.

Päivä 6

Päivä 6. Vesi jo kirkasta.

Päivä 7. Ruokinnasta johtuen pohjalla on tuommosta mujua. Minua se ei haittaa, ompahan bakteereilla ruokaa.

Päivä 7. Vesisaniainen kasvaa silmissä.

Päivä 7. Melalehti parka on saanut mujut päällensä, vieläkin säilyttänyt lehtensä.

Päivä 7